Jyväskylän kaupunki tukee paikallisten urheiluseurojen toimintaa monin eri keinoin
Kirjoitettu 21.8.2024 Kategoriassa: Tiedotteet,Yleinen
Liikuntapääkaupunki Jyväskylän yhtenä peruspilarina on urheiluseurojen menestyksellinen toiminta. Seurojen perustoimintojen lisäksi lukemattomat turnaukset, kilpailut, ottelut, leirit ja tapahtumat vilkastuttavat kaupungin matkailutoimintaa merkittävästi.
Syksyllä 2024 käynnistyy Harjun peruskorjaushanke. Sen avulla taataan pitkälle tulevaisuuteen huippusuorituspaikat sekä erinomaiset tilat ja fasiliteetit kilpailuiden ja tapahtumien järjestämiseen yhdellä Jyväskylän vanhimmalla liikuntapaikalla. Uudistettu Harjun stadion avataan keväällä 2026, jolloin Harjun stadion juhlistaa 100-vuotiasta taivaltaan. Samana vuonna stadionilla järjestetään yleisurheilun SM-kisat eli Kalevan Kisat, joiden järjestämisoikeuden ja järjestelyvastuun Suomen Urheiluliitto ry:n liittovaltuusto on myöntänyt Jyväskylän Kenttäurheilijoille. Jyväskylän kaupunki on kisojen virallinen järjestäjäkumppani.
Kaupunki on kunnostanut maaliskuusta 2024 alkaen Vaajakosken pyöräilyn pääreittiä. Jyväskylän Rantaraitti on monille tuttu Finlandia Marathonin tapahtumaviikonlopulta. Pääreitin parannustyöt valmistuvat Finlandia Marathonin tapahtumaviikonloppuun mennessä ja juoksijoille ja kävelijöille on tänä vuonna tarjolla uunituore asfalttireitti.
Tapahtumaviikonloppua edeltävänä perjantaina juostaan Nuorten Maraton, jonka järjestämisestä vastaavat yhteistyössä Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän Kenttäurheilijat ja Keski-Suomen Liikunta. Tapahtuma kokoaa yhteen kaikki jyväskyläläiset 5.–7.-luokkalaiset, ja tapahtumaan osallistui viime vuonna lähes 4700 lasta ja nuorta. Liikuntapääkaupunki Jyväskylän hengessä tapahtuman tarkoitus on tarjota mukava tapahtuma ja liikuntakokemus omanikäisten seurassa ja herättää samalla keskustelua kestävyysliikunnan merkityksestä lasten ja nuorten kasvun ja hyvinvoinnin tärkeänä rakennuspalikkana.
Katse on myös tulevissa Jyväskylässä järjestettävissä kansainvälisissä aikuisurheilun kilpailuissa. Vuonna 2025 järjestetään EM-maraton ja vuonna 2027 EM-yleisurheilukilpailut. Yhteistyössä Jyväskylän Kenttäurheilijoiden kanssa kaupunki tekee jo markkinointitoimenpiteitä edeltävissä kisoissa ja kertoo hienosta urheilukaupungistamme, jotta saamme tänne mahdollisimman paljon osallistujia. On ollut hienoa todeta, että meillä on maailmalla hyvän kisapaikan maine.
teksti:
Jaana Ruponen
Jyväskylän kaupunki
tapahtumatoiminnan markkinointipäällikkö
artikkelikuva: Jiri Halttunen