Kalevan kisat Joensuussa 4.-7.8.

Pohjois-Karjalassa kajahtaa viikonloppuna, kun Kalevan kisat rantautuvat Joensuuhun 4.-7.8. TeamJKU:sta Kalevan kisoissa kilpailee 36 urheilijan joukkue, joista kolme on Kalevan kisojen ensikertalaisia.

Joko tänä vuonna kolmoisvoitto JKU:hun?

Miesten pika-aidoissa JKU:n juoksijat hallitsevat tilastojen korkeimpia sijoja. Joko tänä vuonna onnistuisi jättipotti ja JKU:n miesaiturit ottaisivat kaikki kolme palkintokorokepaikkaa haltuun? Tyrkyllä mitaleille vahvimmiten ovat EM-kisoihin suuntaava kolmikko Elmo Lakka, Santeri Kuusiniemi ja Ilari Manninen ja selustaa varmistaa Juuso Peltola.

Helander palaa kisaradalle

Eemil Helander palaa loukkaantumisen jälkeen ensimmäistä kertaa kilpailuihin Joensuussa. Eemil on mukana 5000 metrin kilpailussa sunnuntaina. Tärkeintä on, että Eemil pystyy kilpailemaan ilman kipuja, mutta on kieltämättä mielenkiintoista seurata, millaiseen kuntoon valmentaja Ari Nummela on taikonut Eemilin korvaavalla harjoittelulla.

Tuplamestaruus?

Anniina Kortetmaa juoksee Kalevan kisoissa 100 ja 200 metriä, joissa Anniinalla on mahdollisuus voittaa jopa tuplamestaruus. Tiukkaa haastetta varmasti antaa 100 metrillä Raision Kuulan Johanna Kylmänen ja 200 metrillä Joensuun Katajan varttimailin erikoisnainen Mette Baas. Naisten ja miesten 400 metrin kilpailuista on tilastojen perusteella tulossa tiukat kamppailut mitaleista. Naisten 400 metrille kiihdyttää Baasin lisäksi 400 m aitojen SE-nainen Viivi Lehikoinen sekä pikajuoksijat JKU:n Aino Pulkkinen ja TuTo:n Milja Thureson.

Senttipeliä hypyissä

Tällä kaudella ennätyksekseen 190 hypännyt JKU:n Sini Lällä pääsee kilpailemaan naisten korkeuden voitosta ihan tosissaan Pyrinnön Ella Junnilan ja Ahkeran Heta Tuurin kanssa. Koko kolmikko ylitti MM-kisoissa saman 186 tuloksen. Naisten pituudessa Gia Reinholm on naisten pituudessa kesän tilastonelonen ja Roosa Mähönen tilastovitonen. Edeltä puuttuu Joensuussa ainakin Saga Vanninen, joka kilpailee nuorten MM-kisoissa samaan aikaan. Pituuden kärkiporukka on tilastoissa tänä vuonna erittäin tasainen ennen Kalevan kisoja.

Valmennuspäällikkö Otto Kilven mietteet Kalevan kisoista

”Lähtökohdat Kalevan kisoihin ovat mielenkiintoiset, kun suuri osa Suomen kärkiurheilijoista kilpailee nyt viimeisen kerran ennen Münchenin EM-kilpailuja. Joensuusta ei mitaleita helpolla kotiin tuoda, mutta uskon, että JKU:laiset kamppailevat niistä viimeiseen asti. Mitalistiehdokkaita meillä on toistakymmentä, joten hyvänä tavoitteena voisi pitää viime vuoden yhdeksän mitalin saldon parantamista. Lisäksi jokainen pistesija on tärkeä taistelussa Kalevan maljan voitosta. Meillä on kisajoukkueessa hyvä henki ja toivon kaikille onnistumisia!”

kisasivut https://kalevankisat.fi/