Tuomas Rouvali

Kymmenen kysymyksen haaste

Nimi: Tuomas Rouvali

Syntymävuosi: 1994

Laji(t) ja ennätys/ennätykset: pituus 7.37

Valmentaja: Vesa Rantanen

1.) Kenen huippupituushyppääjän tekniikan haluaisit omaksua?

– Youtubesta on tullut katseltua vähintäänkin riittävästi Ivan Pedroson hyppyjä 90-luvulta. Miehen asento lankulla oli parhaimmillaan taidetta. Uskomattoman hienon näköistä, miten kroppa liikkuu koko ponnistuksen ajan suoraan eteenpäin jarruttamatta yhtään. Naishyppääjistä taas Ivana Spanovic hyppää juuri sellaisella tekniikalla, mitä itsekin yritän hakea.

2.) Kenen julkisuuden henkilön kanssa haluaisit illallistaa?

– Emma Stone. Ihastunut jo vuodesta 2007. Luultavasti en toki saisi sanaa suustani koko illan aikana?

3.) Minkälaista musiikkia kuuntelet ennen kisaa vai kuunteletko? Anna kaksi biisiesimerkkiä.

– Olen oikeastaan aika huono kuuntelemaan musiikkia, mutta aika usein kisaa varten tulee haettua fiilistä sellaisesta sopivan aggressiivisesta musiikista. Silloin tulee kuunneltua jonkin verran hyvin raskasta heviäkin, vaikkei se muuten juuri soittolistoilla pyöri. Esimerkiksi Turmion Kätilöiden Teurastaja toimii aina. Mutta on siellä kisalistalla joskus Cheekin Jippikayjeikin, jos se kisapäivänä tuntuu siihen hetkeen sopivalta.

4.) Nimeä kaksi harrastustasi tai intohimoasi urheilun ulkopuolella.

– Parin viime vuoden aikana olen taas pienen tauon jälkeen innostunut lukemaan kirjoja. Tällä hetkellä on menossa kolmas kirja Tulen ja jään laulu -sarjasta (jonka tv-versio Game of thronesin moni tuntee paremmin). Myös kaikenlainen eräjormailu on alkanut viime vuosina kiinnostaa ja pidempiä yön yli vaelluksia olisi mukavaa tehdä useamminkin.

5.) Missä sinulle uudessa paikassa haluaisit käydä ja miksi?

– Australia. En sen kummemmin osaa perustella, miksi haluaisin käydä juuri siellä, mutta jostain syystä maa on aina kiehtonut. Ehkä kenguruilta voisi hakea vinkkejä ponnistuksen elastisuuteen.

6. Mikä on liikunnan yhteiskuntatieteilijän unelma-ammatti?

– Yksittäistä unelma-ammattia, joka nousee kaikkien muiden yläpuolelle, ei minulla oikeastaan ole. Kaikki kiinnostaa ainakin jonkin verran. Toki olisihan se hienoa olla parinkymmenen vuoden päästä Kojonkoskena Kojonkosken paikalla kansakunnan sylkykuppina. Vakavasti ottaen opetus- ja kulttuuriministeriö kiinnostaisi. Koska yhteiskunnalliset asiat laajemminkin kiinnostavat, niin se olisi varmasti ympäristönä mielenkiintoinen ja sieltä löytyisi mielekkäitä ja ”hyviä” työpaikkoja. Samaan hengenvetoon pitää kyllä myöntää, etten tällä hetkellä ole kovin uraorientoitunut, joten katsotaan mihin tässä ajautuu.

7. Nimeä yksi henkilö tai taho jota seuraat Twitterissä ja kerro miksi.

– Jääkiekkoilija Teemu Ramstedt. Hän kommentoi siellä monipuolisesti kaikkea urheilua ja yleensä hyvin rakentavasti. Esimerkiksi yleisurheilun mm-kisojen aikaan häneltä tuli monta hyvää ja oivaltavaa twiittiä yleisurheilusta. Omaa lajiaan hän taas osaa käsitellä ajoittain jopa hyvin kriittisestikin. Lisäksi hän osallistuu välillä myös yhteiskunnalliseen keskusteluun ja käyttää Twitteriä levittääkseen tietoisuutta sairastamastaan IBD-suolistosairaudesta.

8.) Kuinka kuvailisit JKU-yhteisöä kolmella sanalla?

– Innostava, huolehtiva, laadukas

9.) Mitä muiden lajien urheilijat voivat oppia pituushyppääjiltä?

– Mielestäni pituushyppääjät ja hyppääjät yleisemminkin ymmärtävät aika hyvin levon ja palautumisen merkityksen. Sellaista ”kovin jätkä treenaa eniten” -asennetta ei juuri ole ja ehkä sen takia erilaisia ylirasitustiloja ei tunnu olevan niin paljoa kuin monessa muussa lajissa.

10.) Minkälaisessa mielentilassa suoriudut kisassa parhaiten?

– Mitä innostuneempi niin sen parempi. Yleensä olen melko rauhallinen persoona, mutta kisafiiliksen ollessa kohdillaan en malttaisi olla paikallaan ja odottaa omaa hyppyvuoroa. Silloin myös levotonta juttua lentää jatkuvalla syötöllä vierestä löytyville kavereille. Varsinaista kisajännitystä en oikeastaan monen muun tapaan tarvitse enkä yleensä kisoja kovin paljoa jännitä. Tai ehkä se jännitys näyttäytyy tuollaisena duracell-pupuiluna.

Pääyhteistyökumppanit

Kariteam
Valmet
Verso