Katri Niemistö
Nimi: Katri Niemistö
Syntymävuosi: 1994
Laji(t) ja ennätys/ennätykset: 3000m: 10.07, 5000m: 17.29, puolimaraton: 1.24.33
Valmentaja: Antti Leskinen
1.) Kuinka sinusta tuli kestävyysjuoksija?
– Lukiossa 1500m kuntotestin jälkeen liikunnanopettajani ehdotti että kokeilisin juoksua. Kilpailin tuolloin vielä taitoluistelussa, mutta päätin kokeilla juoksua yhden kesän ajan. Juoksuharjoittelu olikin niin kivaa, että noin vuotta myöhemmin lopetin luistelun ja juoksusta tuli päälajini.
2.) Mikä on tähänastisen urheilu-urasi mieleenpainuvin onnistumisen hetki?
– Mieleenpainuvin onnistuminen on ollut ensimmäiset Kalevan Kisani Porissa 2015. Kalevan Kisoissa oli hieno tunnelma kylmästä säästä huolimatta ja pääsin kyseisessä startissa sellaiseen flow-tilaan jota en ollut aiemmin kokenut. Yllätin itseni täysin ja tulos oli paljon parempi kuin olisin osannut odottaa.
3.) Mitkä ovat vahvuutesi urheilijana?
– Olen määrätietoinen ja päättäväinen ja uskallan asettaa itselleni korkeitakin tavoitteita. Liikunnallisista ominaisuuksista vahvuuksiani ovat kehonhallinta ja kestävyys.
4.) Kuvaile, millainen on suosikki harjoituksesi.
– Tykkään eniten pitkistä vauhtikestävyyslenkeistä. Kun juoksu kulkee hyvin, on tosi mukavaa rullailla reippaalla vauhdilla Jyväsjärven ympäri tai Viitaniemen hiekkateillä.
5.) Opiskelet fysioterapeutiksi, kuinka olet pystynyt hyödyntämään oppimaasi omassa urheilussasi?
– Olen oppinut koulussa paljon kehonhuollosta ja liikehallinnasta ja oppimani on tuonut uusia näkökulmia harjoitteluun. Koulussa on harjoiteltu myös erilaisia rentoutusmenetelmiä ja niistä on ollut minulle hyötyä sekä arjessa, että ennen kilpailusuoritusta.
6.) Mitä teet vapaa-ajallasi, silloin kun et ole treeneissä tai opiskele?
– Vietän aikaa kavereiden ja perheeni kanssa. Minulla on tosi läheiset välit perheeseeni ja käyn vanhemmillani viikoittain. Kavereiden kanssa on mukava kokkailla, ulkoilla tai katsoa leffaa, mutta mielestäni onnistuneeseen hetkeen ei vaadita mitään sen kummempaa kuin yhdessä oleminen ja kuulumisten vaihtaminen.
7. Onko sinulla esikuvaa? Kuka ja miksi juuri hän?
– Minulla ei ole yhtä esikuvaa ylitse muiden, mutta ihailen monia treenikavereitani ja kisakumppaneitani. Ihailen urheilijoita joiden tekemisestä välittyy aito urheilemisen ilo ja jotka uskaltavat pistää itsensä täysillä likoon lannistumatta liikaa vastoinkäymisistä. Tällaisia urheilijoita on meidän seurassa monia ja minulla on heiltä paljon opittavaa.
8.) Kuka sinua valmentaa? Millaista yhteistyösi on valmentajasi kanssa?
– Minua valmentaa Antti Leskinen. Antti on mukana harjoituksissani noin kahdesti viikossa ja sen lisäksi käymme läpi harjoitusohjelmaa yhdessä puhelimitse viikoittain. Yhteistyö sujuu hyvin, sillä keskustelemme paljon siitä miten harjoitukset ovat menneet ja millainen treenivire milloinkin on. Antti on todella kannustava ja sopivan joustava valmentaja.
9.) Miten kuvailisit JKU:ta seurana viidellä sanalla?
– Yhteisöllinen, positiivinen, kannustava, järjestelmällinen ja päämäärätietoinen.
10.) Kalevan kisat Jyväskylän aurinkoisella Harjulla heinäkuun lopulla 2018… Naisten 5000m finaali on alkamassa…Mitä ajattelet ja tunnet ennen kisaa ja sen jälkeen?
– Virittäydyn kisaan tuttujen rutiinien myötä. Ennen kisaa jännittää tosi paljon, joten ohjaan ajatukseni siihen miltä hyvä ja kimmoisa askel tuntuu ja puhun itselleni positiivisesti ja kannustavasti mielessäni. Kun olin pikkutyttö taitoluisteluvalmentajani sanoi minulle aina ennen kisasuoritusta ”sä olet kaunis, sä osaat”. Kyseinen lause on tsemppimantrani edelleen.
Onnistuneen suorituksen jälkeen fiilis on onnellinen ja euforinen. Kun saa itsestään oikein kunnolla irti päässä vaan vilisee ja olotila on aivan mahtava fyysisestä huonovointisuudesta huolimatta.