Janette Niemi

Nimi: Janette Niemi

Syntymävuosi: 1998

Laji ja ennätys: 800m, 2.11,99

1.) Kuinka sinusta tuli yleisurheilija ja juoksija?

– Yleisurheilusta tuli osa elämääni 8-vuotiaana, kun lähdin kaverini mukana paikallisen urheiluseuran harjoituksiin Haminassa. Aluksi kilpailin monessa eri lajissa, kuten pituushypyssä ja kuulantyönnössä, mutta pian huomasin kestävyysjuoksun olevan selkein vahvuuteni. Onnistumiset kilpailuissa lisäsivät innostusta juoksuharjoitteluun. 

2.) Mikä juoksemisessa on parasta?

– Se mahtava fiilis, joka lenkillä ja kilpailuissa tulee. Sitä tunnetta ei saa mistään muualta. 

3.) Muutit tänä syksynä Jyväskylään ja vaihdoit seuraa JKU:hun. Miten olet viihtynyt uudessa kotikaupungissa?

– Olen viihtynyt Jyväskylässä paremmin kuin hyvin, ja uusi seura on ottanut minut lämpimästi vastaan. JKU:n yhteisöllisyys on tuonut uudenlaista puhtia treenaamiseen, sillä Haminassa harjoittelin pääsääntöisesti aina yksin. 

4.) Mitä muuta elämääsi sisältyy urheilun lisäksi?

– Tällä hetkellä opiskelen Jyväskylän avoimessa yliopistossa erityispedagogiikkaa, ja urheilu ja opiskelu rytmittävät päivääni. Kuvataide on urheilun lisäksi ollut aina iso osa elämääni, joten vapaa-ajallani piirrän ja maalaan paljon. Lisäksi matkustelen, valokuvaan ja liikun luonnossa, sekä tietysti tapaan ystäviä ja perhettä. 

5.) Missä koet että sinun tulisi kehittyä eniten urheilijana?

– Eniten kehitettävää minulla on kilpailutilanteesta nauttimisessa ja paineiden siedossa. Olen kova jännittämään, ja usein luon itselleni turhia paineita.

6.) Millaisia urheilijoita ihailet? Onko sinulla idolia?

– Ihailen ”jalat maassa seisovia” urheilijoita, jotka ovat pystyneet yhdistämään urheilun ja muut elämän osa-alueet hyvin. Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista idolia, mutta kyllä minussa pieni Mo Farah fani asustelee. 

7.) Olet leireillyt useita kertoja Portugalissa, Monte Gordossa. Mikä on hauskin leirimuistosi?

– Hauskoja leirimuistoja on monia, mutta ehkä paras juttu liittyy pieneen kulkukoiraan, joka juoksi lenkillä monta kilometriä vierellämme. 

8.) Mikä on ollut mieleenpainuvin urheilukokemuksesi?

– Mieleenpainuvin urheilukokemukseni on ehdottomasti ensimmäinen Suomen edustukseni Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Islannissa. Kisa ei mennyt kovin hyvin, mutta kokemus oli unohtumaton. 

9.) Mitkä ovat tulevaisuuden tavoitteesi urheilussa ja muilla elämän osa-alueilla?

– Urheilun saralla päätavoitteeni on parantaa ennätystä ja suoritustasoa joka vuosi. Arvokisatavoitteita minulla ei tällä hetkellä ole muissa kuin kotimaan kisoissa; oman ikäluokan SM-kisoissa sekä Kalevan kisoissa. Lähivuosien tavoitteenani on saada opiskelupaikka Jyväskylän yliopistosta. Tavoitteenani on pystyä urheilemaan mahdollisimman pitkään, mutta kuitenkin saada muu elämä kulkemaan urheilun rinnalla.

10.) Kalevan kisat Jyväskylän aurinkoisella Harjulla heinäkuun lopulla 2018. Naisten 800m finaali on alkamassa. Mitä ajattelet ja tunnet ennen kisaa ja sen jälkeen?

– Ennen kisaa minulla on jännittynyt mutta odottava fiilis, ja toivon että saan parhaan mahdollisen suorituksen irti itsestäni. Jos kaikki menee hyvin, kisan jälkeen tuuletan uutta henkilökohtaista ennätystäni ja mieli on kaikin puolin positiivinen!

Pääyhteistyökumppanit

Kariteam
Valmet
Verso