Hassi ja Savola ottavat miehestä mittaa – SM-halliottelut viikonloppuna Hipposhallissa

Miesten 7-ottelussa ennakkosuosikkeja ovat viime kesän Kalevan Kisoissa 10-ottelun voittanut Oriveden Ponnistuksen Juuso Hassi, pronssille yltänyt Seinäjoen Seudun Urheilijoiden Eetu Kangas sekä alle 23-vuotiaiden EM-kisojen pronssimitalisti Lappajärven Veikkojen Elmo Savola. Järjestävän seuran, Jyväskylän Kenttäurheilijoiden, värejä miesten 7-ottelussa edustaa parhaiten pituushypyssä ja aitajuoksussa urallaan menestynyt Otto Kilpi.

– Uskoisin, että miesten 7-ottelu on kahden kauppa. Mestarisuosikkina starttaa Elmo Savola ja Juuso Hassi lienee kovin haastaja, ennakoi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden valmennuspäällikkö Antti Leskinen.

Naisten yleisen sarjan 5-otteluun on toistaiseksi ilmoittautunut vain neljä kilpailijaa, eikä mukana ole viime kesän ulkoratojen SM-mitalisteja. Nuoremmissa ikäluokissa sen sijaan vilinää riittää, erityisesti juuri tyttöjen puolella. 15-vuotiaiden tyttöjen 5-otteluun on ilmoittautunut peräti 56 kilpailijaa.

– Varsinkin 22-vuotiaden naisten sarja on tasokas. Siinä kannattaa seurata esimerkiksi  Tampereen Pyrinnön Maria Huntingtonia ja Espoon Jessica Rautelinia. Naisten yleisessä sarjassa tosiaan vähän osallistujakatoa, mutta mielenkiintoinen nimi on muutaman vuoden taukoa kilpailuista pitänyt Joensuun Katajan Marika Partinen, tuumii Leskinen.

Miesten yleisessä sarjassa ja 22-vuotiaiden miesten sarjassa Hipposhallissa kilpailee tukku islantilaisia yleisurheilijoita. He eivät SM-mitaleista taistele, mutta tuovat kilpailuun kansainvälistä väriä ja kiriapua suomalaisille.

– Islannissa ei juuri talven aikana pysty otteluissa kilpailemaan. He ottivat yhteyttä ja halusivat tulla kilpailemaan. Kyseessä on tasokkaita, 7500 pisteen urheilijoita 10-ottelussa, joten varmasti suomalaiset saavat heistä hyviä kilpakumppaneita, Leskinen taustoittaa. 

Kilpailuissa on mukana yleisen sarjan lisäksi 17-22 -sarjojen nuoret ja 35-75 -sarjojen aikuisurheilijat. Yhteensä mukana 0n 227 kilpailijaa.

(teksti mukaeltu KSML Mika Halonen)

Osallistujat, aikataulut, tulokset ja muut lisätiedot;

SM-halliottelut