Toimintakäsikirja

Valmentajan polku - Urheilukouluohjaaja (4-8v)

Urheilukoulujen vastuuohjaajaksi pyritään löytämään aina 18 vuotta täyttänyt, mutta myös SUL ykköstason valmentajakoulutuksen saaneita alaikäisiä voidaan käyttää vastuuohjaajan tehtävissä. Apuohjaajana voivat toimia kaikki 15 vuotta täyttäneet. Ohjaajat koulutetaan seuran sisäisesti ja heitä ohjataan, kannustetaan ja tuetaan osallistumaan myös muihin valmentaja- ja ohjaajakoulutuksiin. Ryhmissä on kaksi ohjaajaa ja ryhmän maksimikoko on 14 lasta.

Urheilukouluohjaajien työtehtävät: 

Vastuuohjaaja:

  • suunnittelee tulevan urheilukoulukerran ohjelman ja perehdyttää apuohjaajan tehtäviin
  • varaa harjoitukseen sopivat suorituspaikat varauskalenterista
  • huolehtii sijaishankinnasta yhdessä harrasteurheiluvastaavan kanssa
  • kertoo vanhemmille / lasta hakevalle, jos harjoituksissa on sattunut jotain tai jos lapsi ei ole käyttäytynyt kunnolla jäähystä / kielloista huolimatta ja ilmoittaa asiasta myös harrasteurheiluvastaavalle

Apuohjaaja:

  • käy harjoitusten suunnitelman vastuuohjaajan kanssa läpi ennen harjoitusta
  • ohjaa pienryhmää harjoituksen aikana 
  • huolehtii sijaishankinnasta yhdessä harrasteurheiluvastaavan kanssa 

Kaikki ohjaajat:

  • osallistuu ryhmän ohjaamiseen ja toimintaan 
  • huolehtii harjoituksen jälkeen kaikki tavarat takaisin JKU:n varastoon / koulun salin varastoon

Urheilukouluohjaajien korvaukset:

Vastuuohjaaja 14 e / harjoitus, apuohjaaja 10 e / harjoitus

  • Lasten ja Nuorten yleisurheiluohjaajakoulutus tai Lasten valmentajatutkinto  (SUL valmentajakoulutuksen I-taso)
  • liikunta-alan ammattitutkinto (ml. Liikuntatieteen kandidaattitutkinto)
  • opetus- / kasvatusalan ammattitutkinto (ml. kasvatustieteiden kandidaattitutkinto) tai fysioterapeutti

Vastuuohjaaja 12 e / harjoitus, apuohjaaja 9 e / harjoitus

  • Lasten yleisurheiluohjaajakoulutus tai SUL Starttikurssi

Vastuuohjaaja 10 e / harjoitus, apuohjaaja 8 e / harjoitus

  • ei valmentajakoulutusta

 

Korkeampi korvaus astuu heti voimaan, kun vaadittavat opinnot on suoritettu. Opintojen suorittamisesta tulee ilmoittaa harrasteurheiluvastaavalle ja pyydettäessä on osoitettava todistus opinnoista.

Korpilahden, Muuramen, Tikkakosken ja Leppäveden ohjauksista saa lisäkorvauksen +50 % / harjoitus, mikäli matkaa näihin paikkoihin on asuinpaikasta yli 15 km. 

Matkakorvausta Korpilahdelle, Muurameen, Tikkakoskelle ja Leppävedelle (mikäli matkaa asuinpaikasta ohjauspaikkaan on yli 15 km) omalla autolla kulkemisesta maksetaan 0,25 e / km yhdelle autolle / ohjauskerta. Hipposhallin, Palokan ja Vaajakosken ohjauksista ei makseta matkakorvauksia.

Korvauksen saamiseksi ohjaajan tulee lähettää harrasteurheiluvastaavalle verokortti ja täytetty ohjaajan tuntilista, jonka jälkeen palkka lähtee maksuun n. viikon sisällä ja tilittyy ohjaajalle kahden viikon kuluessa. Loma-ajan korvaukset 9 / 11,5 % sisältyvät em. palkkoihin. Yksilöllisistä palkanmaksusuunnitelmista voidaan sopia tapauskohtaisesti.

________________________________________________________________________________

Toimintakäsikirja

Urheilijan polku
Valmentajan polku
Kilpailujen korvausperusteet
Arviointi, kehittäminen ja palkitseminen
Vastuullisuusohjelma

________________________________________________________________________________

Pääyhteistyökumppanit

Kariteam
Valmet
Verso