Jyväskylä Games kerää kärkinimet Harjulle – Kristiina Mäkelä SE-jahdissa‏

Games-logo-2016-250pxSuomalainen yleisurheilukärki kokoontuu keskiviikkona Harjulle Jyväskylä Gamesiin tavoittelemaan EM-kisarajoja. Kilpailuun on ilmoittautunut 360 urheilijaa, joka on Games-historian ennätys. Tähtikisojen bonuksien lisäksi JKU lupaa Suomen ennätyksestä 5000 euroa ja kenttäennätyksestä 1000 euroa.

Kristiina Mäkelä avaa kotimaisen ulkoratakautensa

MM-halli kuutonen Kristiina Mäkelä hyppää ensimmäisen ulkoratakisansa Harjulla. Mäkelän kauden paras on Formiassa hypätty 13.91.

Mäkelällä on noin kuukauden mittainen Euroopan harjoitus- ja kilpailureissu on takana. Suomessa pienen palautumisjakson ja valmistavien harjoitusten jälkeen vuorossa on kolmen kisan sarja, joista Jyväskylä Games on ensimmäinen.

– Jyväskylässä palataan ottamaan tuntumaa täysvauhtisista loikista hyvin palautuneilla ja nousukuntoisilla jaloilla. Jyväskylä Games toimii hyvin tärkeänä valmistavana kilpailuna kohti Amsterdamin EM-kilpailuja. Toivon kilpailulta iloista fiilistä ja paljon sytyttävää kannustusta. Hyppääjän eikä yleisön tule tyytyä alta 14 metrin tulokseen, toteaa Kristiina Mäkela tunnelmiaan ennen Harjun kisaa.

Heli Koivula-Krugerin Suomen ennätys on 14.39 ja Harjun kenttäennätys 14.00 Natalia Kilpeläisellä.

Miesten ja naisten pika- ja aitamatkoilla luvassa kärkivauhtia

Miesten satasella nähdään kova kilpailu, kun mahdollisesta EM-viestijoukkueesta starttaavat Samuli Samuelsson (SB 10.42), Ville Myllymäki (SB 10.53) ja Otto Ahlfors (SB 10.49). Myös Markus Skyttä (10.58) lukeutuu kisan ennakkosuosikkeihin. Pikamenijät tavoittelevat henkilökohtaista EM-kisarajaa, joka on 10.38. Samalla menisi rikki myös Harjun kenttäennätys, joka on Ari Pakarisella 10.42.

Naisten pikamatkalla kovin ennakkonimi on Milja Thureson (SB 11.67). Kotiyleisöä kiinnostaa myös Minna Laukan kauden avaus sekä pituushyppääjä Emmi Mäkisen kauden ensimmäinen satanen.

Pika-aidoissa EM-lippunsa jo lunastanut Elmo Lakka tavoittelee parannusta kauden parhaaseensa 13,76. Lakka saa rinnalleen koko kotimaisen kärkiaiturikastin.

Naisten pika-aidoissa nähdään mielenkiintoinen kisa Emma Koistisen, Reetta Hurskeen ja Viivi Avikaisen kesken. Naisten pika-aitojen EM-raja on 13.30 ja kenttäennätys 13.29.

Naisten 400 metrille on ilmoittautunut Katri Mustola, joka juoksi viikonloppuna Brysselissä kauden kotimaisen kärkiajan 53.97. Mustolan ennätys on 53.20 Kuopion Kalevan Kisoista 2014.

Miesten pitkissä aidoissa nähtäneen jännittävä kaksinkamppailu, kun kotiyleisön suosikki Petteri Monni saa kirittäjäkseen Joni Vainio-Kailan. Miesten ennätys on sama 51.09. Naisten pitkissä aidoissa EM-raja 57.90 tavoittelee Hilla Uusimäki, jonka kauden paras on 59.04.

Kenttälajeissa Harjun ennätykset uusiksi?

Sekä miesten että naisten kenttälajeissa on myös luvassa hienoja kisoja sekä EM-rajojen tavoittelua. Miesten seiväskisassa paikalla ovat kaikki Suomen ykköshyppääjät Niko Koskinen, Eemeli Salomäki tilastokärki Tuomas Weckstenin (545) johdolla.

Naisten seiväshypyssä Erica Hjerpe tavoittelee omassa nimissään olevaa kenttäennätystä 416. Hjerpe on hypännyt tällä kaudella 423 ja hänen ennätyksensä on 425.

Pituushypyssä Eero Haapala tavoittelee parannusta kauden parhaaseensa 795. Tulos on sama kuin EM-kisaraja. Harjun kenttäennätys on legendaarisen Rainer Steniuksen nimissä 804.

Heitoissa ykkösnimi on kuulantyöntäjä Arttu Kangas, joka liittyi kahdenkympin kerhoon kauden Ikaalisissa 31.5. työnnettyään 20.05. Raaseporissa Kangas paransi ennätystään jo lukemiin 20.30. Reijo Ståhlbergin kenttäennätys 20.21, joka on peräti vuodelta 1974, on vaarassa rikkoutua.

Naisten kuulantyönnössä ykkösnimi on kauden tilastokärki Eveliina Rouvali (SB 15.16).

Miesten moukarissa nähdään mielenkiintoinen kilpailu, kun kauden tilastokolmonen Tommi Remes (SB 72.55) ja tilastoviitonen Henri Liipola (SB 72.12) tavoittelevat EM-rajaa 73.50.

Jyväskylä Games keskiviikkona 22.6. klo 18 alkaen. Esilajit PT15 – MN19 klo 15.30 alkaen.

Ilmoittautuneet ja aikataulu: https://www.jku.fi/jklgames/