Huikea menestys nuorten SM-halleissa‏

JKU:n nuoret yleisurheilijat saavuttivat kaikkien aikojen mitalimäärän viikonvaihteen SM-halleista Helsingistä. Arvometallia oli kotiin tuomisina peräti 18 (5-8-5), kun aiempi menestys oli 11 mitalia vuodelta 2015.

Nuorten SM-hallien kuningas oli Ilari Manninen kahdella mestaruudellaan. Lauantaina Manninen hyppäsi M19 pituushypyn mestariksi maagisella tasan 700 hypyllään. Sunnuntaina tahti jatkui Mannisen paraatilajissa pika-aidoissa, jonka mestaruus irtosi ajalla PE ajalla 7,93.

Toinen mitalirohmu oli Juho Nieminen, joka voitti mestaruuden M17 pituushypystä ennätyksellään 675. Sunnuntaina tahti jatkui kahdella hopealla 3-loikasta 13.79 ja korkeudesta 186. Harjoituskaveri Daniel Savolainen oli myös kovassa vauhdissa: sunnuntaina nuorukainen nappasi hopeamitalin M17 300 metrillä uudella ennätyksellään 35.45. Pika-aidoissa oli tyytyminen aitakompuroinnin jälkeen pronssiin ajalla 8.26 (alkuerässä PB 8.16). Lauantaina Savolainen täydensi palkintokaappiaan 60 metrin pronssilla ajalla 7.15 (alkuerässä PB 7.14).

Emma Koistinen tyytyi nuorten SM-halleissa juoksemaan vain ykköslajinsa 60 metrin aidat. Mestaruus irtosi varmalla suorituksella ajalla 8.32. SM-hallien jälkeen Koistinen suuntasi harjoitusleirille Etelä-Afrikkaan, jossa hän kilpailee ensi lauantaina ulkoradoilla. Mestaruuden nappasi myös Miika Lehtinen M17 800 metrillä ennätyksellään 1.58,56.

SM-hopeaa Helsingin kisoista saalistivat Anni Halko N22 seiväshypystä 356, Salli Kokkinen N22 3-loikasta 12.18, Miska Sundberg M19 pika-aidoista 8.10, Heini Ikonen N17 800 metriltä 2.16,39 sekä Ada Koistinen N17 pituudesta 588.

Pronssimitalilla palkittiin Julius Toivola M19 3-loikasta tuloksella 14.25, Inari Heikkinen N19 60 metriltä ajalla 7.81 sekä Ada Koistinen N17 300 metriltä ajalla 40.17.

Kiitettävä Myrsky

Harjoitusryhmä Myrskyn valmentajat Kari Mastokangas ja Jarkko Toivola olivat laatineet suojateilleen mitalitavoitteet. Ryhmä kasasi viikonvaihteen karkeloista kaikkiaan kahdeksan mitalia, jolla heltisi arvosana-asteikolla arvio ”kiitettävä”.

Kaukana ei ollut arvosana-asteikot ylittävä suorituskaan, sillä ryhmän urheilijoista Sundberg oli neljäs 60 metrillä ja Kaapo Kangas pituudessa. Kaapo Kangas oli ennakkosuosikki ikäryhmänsä pika-aidoissa, mutta tuloksena oli valitettava aavistuslähtö ja merkintä DQ.

M19-sarjan pituushypyssä himmeimmistä mitaleista käytiin ankara taistelu: Mannisen jälkeen sijat 2.-4. saavutettiin samalla tuloksella 680, josta Julius Toivola (5.) jäi 1 sentin ja Miska Sundberg (6.) 2 senttiä. Todella lähellä oli siis, että Myrsky olisi puhaltanut Helsingistä vielä viisi lisämitalia.